Parhaat paikat syksyn ja talven elämyksiin myydään nyt – Varkauden Teatteri

Edelliset kesät ovat näyttäneet, että parhaat paikat esityksiimme myydään netin kautta – jo ennen kuin lippukauppamme avautuu 11.8. klo 11.

Syksyn suosikit odottavat sinua

Varkauden Teatterin tuleva ohjelmisto tarjoaa jälleen iloa, naurua, musiikkia ja lämpöä. Kesän aikana lippuja voi ostaa kätevästi Varkauden Teatterin omilta nettisivuilta sekä Ticketmasterin kanavista Menomekko-musiikkinäytelmään, Berlin, Berlin -komediaan ja rakastettuun Joulupotkuri-show’hun.

Syksyn odotettu uutuus Menomekko on herättänyt yleisössä jo suurta kiinnostusta: ennakkonäytös on loppuunmyyty. Ei kuitenkaan hätää, sillä syksy on täynnä upeita näytöspäiviä. Parhaat paikat kannattaa varata ajoissa.

Teatterin taikaa Vekara-Varkaudessa

Myös kesäkuussa päästään nauttimaan teatterista Varkauden Teatterin näyttämöllä. Vekara-Varkauden Teatterin taikaa -kurssilaiset esittävät Noin 7 mummoa -näytelmän perjantaina 12.6. klo 18 ja lauantaina 13.6. klo 11.

Esitys tarjoaa mainion tilaisuuden kokea nuorten tekijöiden iloa, rohkeutta ja taituruutta. Liput Noin 7 mummoa -esitykseen maksavat vain 5 euroa. Niitä myyvät Tieto ja tiketti Varkauden kirjastolla sekä lippu.fi.

Kesä ei siis sulje teatterin ovia elämyksiltä – nyt on hyvä hetki varmistaa paikat tuleviin riemuihin.

FAQ

Voiko Varkauden Teatterin esityksiin ostaa lippuja kesällä?

Kyllä voi. Lippukauppamme on auki netissä. Lisäksi lippujamme myyvät kaikki Ticketmasterin kanavat.

Paljonko liput Varkauden Teatterin esityksiin maksavat?

Musiikkinäytelmän liput maksavat 36-42 €, muut omat esitykset maksavat 25-30 €.

Missä ja milloin esitetään Noin 7 mummoa?

Vekara-Varkaus -festivaaliviikon ohjelmistoon kuuluvat Noin 7 mummoa -esitykset ovat Varkauden Teatterissa perjantaina 12.6. klo 18 ja lauantaina 13.6. klo 11.

Viisi faktaa Varkauden Teatterin näytäntövuodesta 2025-2026

Kokonaiskävijämäärä  16793
Varkauden Teatteri on Varkauden kaupungin tärkeä veto- ja pitovoimatekijä sekä ympärivuotisen matkailun veturi.  Kaudella 2025-2026  kaikkien näytösten täyttöaste oli 57 %. Maksavia katsojia teatterissa kävi 15 844 ja yleisötyön osuus toi 949  kävijää. Näin ollen näytäntökauden kokonaiskävijämääräksi tuli 16 793 kävijää.
Näytäntövuonna 2025-2026 omia näytöksiä annettiin 112 kpl. Katsojalukuja pienensivät Taidetestaaja-näytösten poisjääminen sekä muutamien sairaustapauksien vuoksi perutut esitykset.

Mielensäpahoittaja -mussikaali vetonaulanaan tangokuningatar Tiina Räsänen toi suurimmat katsojaluvut
Mielensäpahoittaja -mussikaalin näki 5262 katsojaa ja täyttöaste kipusi 62 %:iin.  Musiikkikomediasta annettiin yhteensä 37 esitystä.
Muita suosittuja näytelmiä olivat Ruhtinas Ahlström 4305 katsojalla  (täyttöaste 62 %) ja Elmo 1569 katsojalla (täyttöaste 45 %). Suruksemme Supermarsu ei löytänyt kouluja ja päiväkoteja täyttämään arkipäivän koululaisesityksiä. Sen täyttöaste oli kaikesta huolimatta 52%, katsojia 1427.

Petri Hervannon tähdittämä Joulupotkurilla korkein täyttöaste
Joulupotkuri-konserteissamme tunnelma oli korkealla, ainakin täyttöasteella mitattuna. Sen kuusi esitystä näki 1240 katsojaa esitysten täyttöasteen ollessa 90 %. Joulupotkurille on luvassa jatkoa vuonna 2026.

Kiitämme kaikkia Katto kuntoon -pelastusprojektiin osallistuneita
Teatteri katon kuntoon saattaminen eteni rahoitusta keräämällä. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 100 000 € kattohankkeelle ja Kehittämisyhdistys Mansikka ry 66 000 €. Lisäksi lähes 100 yritystä ja yhdistystä antoivat oman panoksensa. Myös pienkeräyksellä, tuotemyynnillä, Katto kuntoon -markkinointisopimuksilla ja klubi-iltojen tuotoilla kasvatettiin omarahoitusosuutta lähes 80.000 euroon. Varkauden kaupungin panos on sen myöntämässä 200 000 euron lainassa.
Kattoremontin urakoitsijana Heinäveden rakennus ja saneeraus Oy. Korjaustyöt ovat parhaillaan käynnissä ja valmista pitäisi olla näytäntökauden avajaisissa 4.9.2026.

Yleishyödyllinen toiminta
Varkauden Teatteri on tehnyt kuluvana näytäntövuotena laskennallisesti satoja tunteja vastikkeetonta työtä sosiaalisen tasavertaisuuden hyväksi.  Teatterimme oli esimerkiksi Kaikukortti -käyntikohde, järjestimme ensi-illoista avoimia harjoituksia ja osallistuimme Mental Health Art Week -tapahtumaan.

Lisätietoja: teatterinjohtaja Juha Vuorinen, puh 044 364 8821 tai juha.vuorinen@varkaudenteatteri.fi

Menomekko valmistuu pala palalta – Varkauden Teatteri

Musiikki, liike ja lauantai-iltojen huuma täyttävät harjoitussalin

Varkauden Teatterin syksyn 2026 kantaesityksenä 12.9. nähtävän Menomekko-musiikkikomedian harjoitukset ovat edenneet vauhdikkaasti kevään aikana. Varkautelaissyntyisen Mari Perankosken kirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä vie katsojat aikamatkalle suomalaisiin lauantai-iltoihin, tanssilavoille ja vuosikymmenten halki kulkevan kuvitteellisen Nyyssösen suvun tarinaan.

Kevään harjoituksissa on keskitytty erityisesti esityksen musiikkinumeroihin, kuorokohtauksiin ja näyttäviin koreografioihin. Kapellimestari Sami Ruutiainen on työstänyt näyttelijöiden kanssa musiikillista kokonaisuutta, jossa tutut eri vuosikymmenten hitit ja uudet sävellykset muodostavat Menomekon sykkeen. Koreografi Noora Puranen puolestaan on rakentanut näyttämölle vauhdikasta liikettä ja yhteisiä joukkokohtauksia, joissa näkyvät niin tanssilavojen ilo kuin eri aikakausien tunnelmat.

Ensimmäinen läpimeno ennen kesätaukoa

Viime lauantaina työryhmä kokoontui ensimmäiseen läpimenoon. Tarkoituksena oli hahmottaa koko esityksen rytmiä ja kokonaisuutta ennen kesätaukoa, jotta Menomekon maailma jäisi muhimaan näyttelijöiden mieliin kesän ajaksi.

Tunnelma harjoituksissa on ollut innostunut ja energinen. Työryhmän mukaan Menomekko on jo nyt täynnä lämpöä, huumoria ja elämänmakuisia hetkiä – juuri sitä lauantai-iltojen huumaa, jota esitys lupaa yleisölle syksyllä 2026. Niin  – ja liput ovat jo myynnissä.

Suosittelemme katsomaan lisätietoa myös teatteripaketeista. VisitVarkaus -sivustolla on myös paljon tietoa Varkauden muista tapahtumista sekä yöpymismahdollisuuksista.

FAQ

Mikä on syksyn odotetuin ensi-ilta?

Menomekko -musiikkinäytelmän kantaesitys Varkauden Teatterissa.

Mikä on syksyn odotetuin teatteriesitys Pohjois-Savossa?

Mari Perankosken kirjoittama ja ohjaama Menomekko.

Koska on Menomekko -musiikkinäytelmän kantaesitys ja ensi-ilta?

Lauantaina 12.9. klo 18 Varkauden Teatterissa. (Ennakkonäytös on loppuunmyyty.)

Chydeniusta lausuen ja laulaen -ilta Varkauden Teatterin klubilla keskiviikkona 6.5. klo 18

Chydenius-ilta Varkauden Teatterin klubilla

Varkauden Teatterin klubilla koetaan koskettava musiikki- ja runoilta keskiviikkona 6.5. klo 18, kun esiintyjät tuovat näyttämölle ainutlaatuisen Chydenius-esityksen, jossa sanat ja sävelet saavat uuden, syvemmän merkityksen.

Illan aikana runot kuullaan kahdella tavalla: ensin lausuttuina runona, jonka jälkeen Kirsi Roitto tulkitsee saman tekstin Chydeniuksen sävelin. Esityksen lomassa kuullaan myös runojen taustoista sekä syntyhistoriasta.

Esitys on saanut yleisöltä poikkeuksellisen myönteisen vastaanoton. – Ihmiset ovat sanoneet, että sanat avautuvat paremmin kuin pelkässä laulussa, jossa musiikki vie helposti päähuomion, esiintyjät kertovat.

Juha Lapille Varkauden Teatteri on tuttu paikka. Joitakin vuosia sitten klubilla kuultiin monologi Dostojevskin Kirjoituksia kellarista -teoksesta, jonka jälkeen ilta jatkui musiikin merkeissä. Samanlaista yhteisöllistä tunnelmaa luvassa on myös nyt.
Noin tunnin mittaisen esityksen jälkeen ilta jatkuu väliajan jälkeen yhteislaulun merkeissä.

Tervetuloa kokemaan ilta, jossa sanat, sävelet ja tunteet kohtaavat.

Teatteri-Baari palvelee yleisöä ennen Klubin alkua sekä väliajalla. Pöytävaraukset Teatteri-Baarista,  puh. 044 364 8831, päivystys ti-to klo 11-14.
Arvioitu kesto noin 2 tuntia sisältäen 20 minuutin väliajan.
Liput 5 €. Myynti vain teatterin lippukassalta, puh. 044 3648830, myynti@varkaudenteatteri.fi. Ovimyynti avautuu tunti ennen Klubin alkua.

Lisätietoja:
teatterinjohtaja Juha Vuorinen, puh. 044 364 8821 tai juha.vuorinen@varkaudenteatteri.fi
Lausuja Juha Lappi, puh, 0400 606530 tai juha.lappi.sjk@gmail.com

Kuva: Antti Roitto

Vekara-Varkaus –festivaaliviikon TEATTERIN TAIKAA –kurssin ilmoittautuminen on alkanut

Tule tekemään kanssamme ”Noin 7 mummoa”

Varkauden Teatteri ja Vekara-Varkaus -festivaaliviikko tarjoavat taas tulevana kesänä mahdollisuuden hypätä mukaan teatterin tekemisen taikamaailmaan.

Teatterin Taikaa -kurssilla tutustumme näyttämölliseen ilmaisuun, roolihahmon luomiseen ja valmistamme esityksen festivaaliviikolle.
Kurssia ohjaa näyttelijä, teatteri-ilmaisun ohjaaja Eeva Aitta ja apu-ohjaajana toimii Wilma Kvick.

Teatterin Taikaa -kurssille haetaan tänä vuonna 10-16 vuotiaita innokkaita lapsia ja nuoria.

NOIN 7 MUMMOA

Sekalainen määrä ikäneitoja on saapunut Impivaaran liikuntakeskukseen kuntoutusjaksolle. Impivaaran kuntohoitaja FysioFiikka pitää langat tiukkaakin tiukemmin käsissään eikä jumppatunneilla löysiä anneta, vaikka mummoilla polvet rutisee. Hikisen jumpan lomassa mummot tutustuvat toisiinsa ja ystävystyvät.

Eräänä päivänä mummot kohtaavat apua tarvitsevan Venla-tytön. Mummojen on keksittävä keinot, kuinka karata FysioFiikan valvovan silmän alta, jotta he voivat auttaa Venlaa.

Mummojen pakomatka saa lopulta ratkaisunsa Hiidenkiven Lanka- ja käsityökaupassa.

Railakkaiden mummojen seikkailussa nivelet nuortuu, tanssi ja laulu raikaa, ja kuuluisia ”Kiksi-Pirkon” sukkahousuniksejäkin tarvitaan!

Lisätietoja: ohjaaja Eeva Aitta, eevaaitta@gmail.com, puh. 050-414 6808

Harjoitukset ja esitykset toteutetaan Varkauden Teatterilla ti 2.6. – la 13.6.2025.

ti 2.6. – pe 5.6.           klo 10-14
ma 8.6.                        klo 10-14
ti 9.6.                           klo 10-14
ke 10.6.                        klo 10-14
to 11.6.                         klo 15-19     Vekarakulkue klo 18
pe 12.6.                        klo 15-19     Ensi-ilta klo 18
la 13.6.                         klo 10-13     Esitys klo 11

Aiempaa kokemusta teatterin tekemisestä ei tarvita, ainoastaan vaaditaan sitoutuminen harjoitus- ja esitysaikatauluihin. Teatterin taikaa –kurssilla tutuksi tulevat teatteri-ilmaisun perusteet.

Kurssille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä max. 12 teatterin tekemisestä kiinnostunutta lasta ja nuorta, iältään 10-16 vuotiaita.

Kurssimaksu on 25 e ja sen voi maksaa etukäteen tilisiirtona sekä käteisellä tai pankkikortilla ensimmäisellä kokoontumiskerralla.
Jos samasta perheestä tulee kaksi osallistujaa on kurssimaksu 40 € / 2 sisarusta.

HUOM. Omat eväät mukaan! Käytettävissä on jääkaappi ja mikroaaltouuni.

Ilmottautumislinkki: aukeaa 9.4. ja sulkeutuu 27.5. klo 16.
Ilmoittaudu linkistä: https://forms.gle/riZVoJV2mhbG74b36

Kysy lisätietoja toimisto@varkaudenteatteri.fi

Järjestäjänä toimii Varkauden Teatteri yhteistyössä Vekara-Varkauden kanssa.

SUPERMARSU – Paula Norosen koko perheen menestysteos nyt teatteriversiona

Supermarsu vie katsojat 11-vuotiaan Emilian seikkailuihin hänen supersalaisen päiväkirjansa kautta

Kuvassa Saara Saastamoinen. Kuva Petteri Aartolahti.

Varkauden Teatterin kevään viimeinen ensi-ilta on mielenkiintoisesti päiväkirjan kautta rakennettu tuore koko perheen näytelmä. Emilia Laitinen-Nieminen (Saara Saastamoinen) on päällepäin aivan tavallinen koululainen, mutta tosiasiassa hän on Supermarsu. Hörppäämällä lemmikkimarsunsa juomapullosta Emilia muuttuu Supermarsuksi, joka auttaa hädänalaisia ja taistelee vääryyttä vastaan. Emilia ei kuitenkaan saa kertoa supervoimistaan kenellekään, ei edes parhaalle ystävälleen Simolle.

Emilia asuu kahdestaan äitinsä ja marsunsa Halosen kanssa. Halonen puraisee Emiliaa ja yöllä Emilia näkee mystisen unen, jonka myötä hänestä tulee Supermarsu. Samaan aikaan koulussa julistetaan vitsikilpailu. Tuomaristossa istuu itse kulttuuriministeri eikä Emilian ystävä Simo halua osallistua kilpailuun. Hän ei osaa kertoa vitsejä ja pelkää, että luokan ilkimys Rasva-Antero nolaa hänet. Onnistuuko Emilia pelastamaan Simon pinteestä?

Näytelmä tarjoilee lukuisia vauhdikkaita juonenkäänteitä sekä jokaista ikäpolvea viihdyttävää huumoria. Se kertoo myös ystävyyden ja ystävällisyyden merkityksestä sekä luonnon arvostuksesta. Supermarsu perustuu Paula Norosen Supermarsu lentää Intiaan -lastenkirjaan. Dramatisointi on Antti Mikkolan ja ohjaus Juha Vuorisen.

Kirjailija Paula Noronen

Helsinkiläinen Paula Noronen on huumoriin erikoistunut kirjailija. Hänen tuotantoaan ovat esimerkiksi Supermarsu-, Yökoulu- ja Hulluja satuja -kirjasarjat. Noronen on työskennellyt käsikirjoittajana ja esiintyjänä myös tv-ohjelmissa ja radiossa. Hän on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa tv- ja elokuvakäsikirjoittamista ja suorittanut taiteen kandidaatin tutkinnon.

Tekijät
Ohjaus: Juha Vuorinen
Dramatisointi Paula Norosen kirjasta Supermarsu lentää Intiaan: Antti Mikkola
Lavastus: Jani Jeulonen
Puvustus ja tarpeisto: Mirja Ryytty
Valot: Marko Etelärinne
Äänet: Jussi Heiskanen
Kampaukset ja maskit: Miia Immonen
Ennakkokuvat ja -materiaalit, käsiohjelma: Sari Kaurola

Rooleissa: Pekka Johansson, Emil Kihlström, Jukka-Pekka Löhönen, Saara Saastamoinen, Ville-Veikko Valtanen sekä Mirja Ryytty.

Esityksiä vain keväällä 2026
Ensi-ilta lauantaina 11.4.2026 klo 13.00 Varkauden Teatterissa. Supermarsu saa keväällä 16 esitystä, joista viimeinen on 26.5.2026. Aikaisemmista koko perheen näytelmistä poiketen Supermarsu ei jatka ohjelmistossa syksyllä 2026.
Supermarsulla on ohjelmistossa useita ryhmille suunnattuja arkipäivän klo 10 ja klo 11 esityksiä. Nämä esitykset ovat avoimessa myynnissä myös muille kuin koululais- ja päiväkotiryhmille.

Liput toimituskuluineen alkaen 14-18 €. Myynti Varkauden Teatterin lippumyymälä, puh. 044 364 8830 osoitteessa Laivalinnankatu 29, 78200 Varkaus. Liput ovat myynnissä myös teatterin nettisivulla sekä Ticketmasterin kanavissa.

Kuvapankkiin
tästä linkistä.

Valokuvat Petteri Aartolahti

_______________________

Varkauden Teatteri on vuodesta 1913 toiminut ammattiteatteri, joka valmistaa vuodessa 4-5 omaa tuotantoa sekä tuottaa vierailunäytöksiä. Varkauden Teatterissa työskentelee 22 kuukausipalkkaista työntekijää sekä kausittain noin 10 henkilöä tuotantokohtaisella kiinnityksellä. Varkauden Teatteri tunnetaan laajalti laadukkaista musiikkiproduktioistaan.

teatterinjohtaja Juha Vuorinen, puh. 044 3648821, juha.vuorinen@varkaudenteatteri.fi

Valokuvat Petteri Aartolahti

_______________________

Varkauden Teatteri on vuodesta 1913 toiminut ammattiteatteri, joka valmistaa vuodessa 4-5 omaa tuotantoa sekä tuottaa vierailunäytöksiä. Varkauden Teatterissa työskentelee 22 kuukausipalkkaista työntekijää sekä kausittain noin 10 henkilöä tuotantokohtaisella kiinnityksellä. Varkauden Teatteri tunnetaan laajalti laadukkaista musiikkiproduktioistaan.

Katto kuntoon -bonusklubilla The Waterheads keskiviikkona 13.5. klo 18

”Komeita covereita 60-luvulta tähän päivään” Klubilla keskiviikkona 13.5.2026 klo 18.

Lavalle nousee hyvää matkaa kulttimaineeseen matkalla oleva The Waterheads. Bändissä musisoivat Pawel Kempf (laulu), Kari Suhonen (basso), Jukka Tuohino (soolokitara), Timo Kinanen (komppikitara) ja Arto Koponen (rummut). Kuulemme heidän versioitaan mm. Eric Claptonin, Santanan ja Elvis Presleyn vähemmän tunnetuista kappaleista. Nyt Klubilla soi!

Illan esiintyjät esiintyvät ilman esityskorvauksia ja illan tuotto osoitetaan lyhentämättömänä Varkauden Teatterin #kattokuntoon -keräykseen.

Teatteri-Baari palvelee yleisöä ennen Klubin alkua sekä väliajalla. Pöytävaraukset Teatteri-Baarista,
puh. 044 364 8831, päivystys ti-to klo 11-14.

Arvioitu kesto 1 tunti 30 minuuttia sisältäen 20 minuutin väliajan.
Liput 5 €. Myynti vain teatterin lippukassalta, puh. 044 3648830, myynti@varkaudenteatteri.fi. Ovimyynti avautuu tunti ennen Klubin alkua