fbpx

Varkauden Teatteri peruu Seela Sellan vierailuesityksen ja pienentää katsomon 46 paikkaiseksi

Itä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt, että keskiviikosta 2. joulukuuta alkaen Itä-Suomessa saa järjestää vain korkeintaan 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja kokouksia, jos niissä voidaan noudattaa koronavirustilanteessa annettuja turvallisuusohjeita. Sama yleisöraja koskee nyt sekä sisä- että ulkotilaisuuksia. Tämä ohjeistus on voimassa alustavasti yhden kuukauden.

Tästä johtuen Varkauden Teatteri peruu torstaiksi 3.12.20 suunnitellun Seela Sellan vierailuesityksen. Vierailulle pyritään löytämään uusi ajankohta keväälle 2021.

2.12.2020-1.1.2021 Varkauden Teatteri rajoittaa muiden esitysten katsomon kokoa 46 paikkaiseksi. Teatteri-Baari on suljettu 1.1.2021 saakka. Teatteri pyrkii jatkamaan esitystoimintaa kaikki turvaohjeet huomioiden ja katsojien vastuulliseen käytökseen luottaen.

Katsojia kehoitetaan pitämään jo lunastetut lippunsa tallessa. Liput voi käyttää korvaaviin esityksiin. Mikäli asiakas vaatii rahansa takaisin, emme valitettavasti pysty palauttamaan Ticketmasterin palvelumaksuja.

Henkilöitä, jotka ovat ostaneet lippunsa ilman yhteystietojen jättämistä, pyydetään ottamaan yhteyttä lippumyymäläämme ensisijaisesti sähköpostitse myynti@varkaudenteatteri.fi tai puh. 044 364 8830.
Muihin asiakkaisiin teatteri ottaa itse yhteyttä.

Tilanteen poikkeuksellisuuden ja huomattavan mittakaavan johdosta emme pysty käsittelemään kaikkia asioita välittömästi. Asiakaspalveluhenkilökunnan lisäyksestä huolimatta puhelinlinjat saattavat tukkeutua ajoittain. Pahoittelemme ja pyydämme asiakkailta pitkämielisyyttä.
Pidetäänhän toisistamme huolta!

Mikäli olet ostanut lippusi Ticketmasterin järjestelmästä ohessa heidän toimintaohjensa:

Useiden peruuntuneiden tapahtumien vuoksi palautusten käsittelymme on ruuhkautunut. Tästä johtuen palautusten käsittelyyn saattaa mennä jopa 90 päivää.

LIPPUJEN PALAUTUSOHJE:
Verkkokaupassa luottokorttia, PayPalia tai Klarnaa maksutapana käyttäneiden lipun ostajien ei tarvitse tehdä mitään.
• Mikäli olet ostanut liput Ticketmasterin verkkokaupasta käyttäen luottokorttia, palautetaan lipun hinta ostossa käytetylle luottokortille automaattisesti.
• Mikäli olet ostanut liput käyttäen PayPal-tiliäsi, hyvitetään lipun hinta PayPal-tilille automaattisesti.
• Mikäli olet ostanut liput käyttäen Klarna-maksutapaa, hyvitetään lipun hinta Klarna-laskullesi automaattisesti. Mikäli sinulla on Klarna-laskustasi kysyttävää, voit olla yhteydessä Klarnaan 09-425 997 71 (ma-pe 8-18) tai info@klarna.fi
Mikäli liput on maksettu verkkopankin, Ticketmaster Suomen laskulla, Ticketmasterin lahjakortilla tai ostettu lippukaupasta pyydämme täyttämään alla olevan lomakkeen rahojen palautusta varten. Lomakkeelle tulee ilmoittaa tilinumero lippujen hinnan palautusta varten.
Palautuslomake suomeksi: https://1u.fi/8tlYV
Palautuslomake englanniksi: https://1u.fi/qEfVl
• Palautus koskee aina koko tilausta ja kaikkia tilauksen lippuja.
• Tilaisuuden peruuntuessa palautetaan vain lipun hinta, kaupan ehtojen mukaisesti. Palautus ei koske Ticketmasterin käsittely- tai toimitustapakuluja eikä tilausmaksua.
• Lipun hinta palautetaan aina lipun alkuperäiselle ostajalle.
Mikäli sinulla on kysyttävää, löydät vastaukset useimmiten kysyttyihin kysymyksiin täältä:
https://help.ticketmaster.fi/hc/fi
Tapahtumajärjestäjä ja Ticketmaster Suomi pahoittelevat tästä aiheutuvaa vaivaa.

Lisätiedot:
Teatterinjohtaja Kari Suhonen, p. 044 364 8821, kari.suhonen@varkaudenteatteri.fi