fbpx

Supersuositut Klubi –illat jatkuvat keskiviikkona 4.5.2022 klo 19

Varkauden Teatterin aulalämpiö muuntautuu musikaaliseksi olohuoneeksi kevään viimeisessä Klubiillassa keskiviikkona 4.5.2022 klo 19. Tässä rennossa illassa kuulemme paljon musiikkia. Illan isäntänä on näyttelijä Pietari Pentikäinen.

Pietarin illassa hypätään käännöskappaleiden maailmaan ja kuullaan tuttuja sävelmiä suomenkielisin sanoin. Illan aikana Pietari tulkitsee kapellimestari Sami Ruutiaisen säestyksellä kaikkien rakastamia hittejä, mutta myös tuntemattomia musikaalihelmiä.
Ohjelmistoon ovat valikoituneet mm. kappaleet Nuoruus on seikkailu, Mrs. Robinson, Oon voimissain ja Mä kerran uskoin haaveeseen. Tule yksin tai yhdessä – luvassa kevään innostavin ilta.

Pietari Pentikäinen on näytellyt Varkauden Teatterissa vuodesta 2020 lähtien. Hänen ensimmäinen roolinsa Varkaudessa oli Herrasmieshuijarit -musikaalin Freddy Bensonin rooli. Villit vuodet -musikaalin Irwin -tulkinnan myötä Pietari on viimeistään vienyt paikan varkautelaisten sydämistä. Ennen Varkauden Teatteria Pietari työskenteli Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Teatteri-Baari palvelee yleisöä ennen Klubin alkua sekä väliajalla. Pöytävaraukset Teatteri-Baarista, puh. 044 364 8831, päivystys ti-to klo 11-14.

Arvioitu kesto n. 2 tuntia, sisältäen 20 minuutin väliajan.

Liput 5 €.
Ovimyynti avautuu 1 tunti ennen Klubin alkua.