Juurihoito
Sydämellinen perhekomedia juurettomuudesta
Mainosmies Pekka Kirnuvaaralla on epätavallinen sukunimi. Niin epätavallinen, että kaikki sen kantajat ovat jotain sukua toisilleen. Pekalla on myös kroonisia hammasvaivoja, joita hän menee hoidattamaan hammaslääkärillä. Hammaslääkäri Esko Kirnuvaara osoittautuu isän puolelta isoveljeksi, jota jo keski-ikään itsekin ehtinyt Pekka ei tiennyt olevan olemassa. Esko on jäyhä ja yksinäinen mies, joka elää ammatilleen ja on aivan eri puuta kuin pehmeä Pekka.
Vastakohdat täydentävät toisiaan. Pian Esko ja Pekka alkavat ottaa selvää suvusta, josta ovat vieraantuneet sekä isänsä myöhemmistä vaiheista. Matka kulkee Suomesta ruotsalaislähiön kautta Kauko-Itään ja aina Australiaan saakka. Isän jalanjäljissä suvun salaisuuksien vyyhti alkaa purkautua ja porukkaan liittyy yhä uusia sukulaisia. Pekka ja Esko huomaavat lopulta löytävänsä aivan uuden perheen ja uudet terveämmät juuret.
Miika Nousiainen on yksi menestyneimpiä suomalaisia nykykirjailijoita. Juurihoito (2016) on hänen neljäs romaaninsa. Miika on myös tunnettu panelisti tv:n viihdeohjelmista Hyvät ja huonot uutiset, Pitääkö olla huolissaan? ja Sanansaattajat.
Ohjaus Tero Heinämäki (vier.)
Dramatisointi Mikko Kanninen
Lavastus ja tarpeisto Mirja Ryytty
Puvustus Sari Kirjavainen
Valot Marko Etelärinne
Äänet Jussi Heiskanen
Kampaukset ja maskit Miia Immonen
Rooleissa Eeva Aitta, Pekka Johansson, Jukka-Pekka Löhönen, Saara Saastamoinen, Pietari Pentikäinen ja Ville-Veikko Valtanen.
Ensi-ilta 12.4.2025
Arvioitu kesto 2 h 30 min, sis. 20 min. väliajan.
Esitysoikeudet Nordic Drama Corner Oy.
Lataa ilmainen käsiohjelma tästä.
Lataa ilmainen pedagoginen materiaali tästä.
Miika Nousiainen
(s.1973) on noussut lyhyessä ajassa Suomen suosituimpien romaanikirjailijoiden joukkoon. Hänen teoksensa käsittelevät Suomea ja suomalaisten identiteettiä välillä hyvinkin mustalla, mutta aina ymmärtävällä huumorilla. Urheilu, metsäteollisuus ja suhde Ruotsiin näyttäytyvät Nousiaisen maailmassa tuttuina mutta silti koko ajan uusia ja yllättäviä puolia paljastavina. Ei olekaan ihme, että hänen kirjansa ovat saaneet suuren suosion myös teattereissa, sillä niiden henkilöt ja tarinat ovat jo valmiiksi kouriintuntuvina ja elävinä lukijan edessä.
Toimittajataustainen Nousiainen on myös suosittu vieras television viihde- ja keskusteluohjelmissa. Hän on toiminut myös Putous-ohjelman käsikirjoittajana.
Tuotanto:
Vadelmavenepakolainen, romaani, 2007, Otava
Maaninkavaara, romaani, 2009, Otava
Metsäjätti, romaani, 2011, Otava
Juurihoito, romaani, 2016, Otava
Pintaremontti, romaani, 2020, Otava
Ratakierros, romaani, 2024, Otava
Tero Heinämäki
(s. 1970) on v. 1997 Teatterikorkeakoulusta valmistunut monipuolinen ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on ollut kiinnityksellä Kouvolan Teatterissa (2000-02) ja Seinäjoen kaupunginteatterissa (2006-10). Joensuun kaupunginteatteria hän johti vuodet 2010-13. Vuodesta 2014 hän on tehnyt seinäjokisessa Kulttuuriyhdistys KoHossa useita pienimuotoisia kiertäviä musiikkiteatteriesityksiä Etelä-Pohjanmaan alueella eri-ikäisille katsojaryhmille, mm. Teatterikaravaanille.
Monissa näytelmissä hän on ohjaamisen lisäksi myös näytellyt, ollut muusikkona ja säveltäjänä. Freelancer-ohjaajana hän on vieraillut viime vuosina mm. Rauman Teatterissa, Mikkelin Teatterissa ja Kemin Teatterissa. Lisäksi Heinämäki tekee yhteisömuusikon töitä ikäihmisten palvelukeskuksissa Duo Ohoivassa ja soolona.