fbpx

Iltatähti

Voilá! Näiden rouvien todellisuudessa elämä on loistava kabaree!

ILTATÄHTI-musiikkikomedian pääosissa liihottavat vanhainkodin kolme iäkästä asukasta, Olga, Eeva ja Hertta. Daamit tekevät osastollaan lennokkaita siirtymiä uniin ja unelmiinsa – välillä spontaanisti, välillä lääkityksen avulla. Haaveissaan naiset ovat mitä ja keitä haluavat, heihin eivät yllä aika tai painovoima, eikä ihailijoita puutu.

Esitys vyöryttää yleisön eteen naisten päiväunien viihteellisen runsaudensarven, kun Iltatähteen saapuu yllätysvierailulle niin tukkilaisia, urheilijanuorukaisia, metsän eläimiä kuin Hitler ja Kekkonenkin. Lääkäri, sivari ja pastori edustavat vanhainkodin henkilökuntaa, mutta ehtivät myös tulkita naisten päiväunien kohteita. Olga uskoo olevansa välillä tsaarin hovissa ja dementoitunut Eeva on kokenut eroottisen herätyksen, mutta Hertta hahmottaa kirkkaasti oman tilanteensa.

Raila Leppäkosken musiikkinäytelmän on Varkauteen sovittanut esityksen ohjaaja Sarianne Tursas ja kyseessä on tuuletettu versio Ryhmäteatterin 90-luvulla tunnetuksi tekemästä hittinäytelmästä.
Tämä riemukas ja kabareemainen musiikkikomedia sisältää häpeilemätöntä kasariestetiikkaa sekä parikymmentä musikaaleista, elokuvista ja radiosta tuttua kappaletta menneiltä vuosikymmeniltä. Tule ja nauti livebändimme tahdittamasta musiikillisesta hittikimarasta Tukkijoelta Bon Joviin!

Ensi-ilta 16.9.2023

Käsikirjoitus Raila Leppäkoski
Sovitus ja ohjaus Sarianne Tursas
Kapellimestari Sami Ruutiainen
Lavastus Sami Härkönen
Puvustus ja tarpeisto Mirja Ryytty
Valot Marko Etelärinne
Äänet Jussi Heiskanen
Kampausten ja maskien suunnittelu Miia Immonen

Arvioitu kesto on 2 tuntia 15 minuuttia sisältäen 20 minuutin väliajan.

Kuvassa Saara Saastamoinen, Marja Sundgrén, Mimmi Rantala ja Sami Ruutiainen.

Rooleissa  Jukka-Pekka Löhönen, Pietari Pentikäinen, Mimmi Rantala, Saara Saastamoinen, Marja Sundgrén ja Ville-Veikko Valtanen.