fbpx

Adalmiinan helmen -esitykset korvataan Eläimellistä menoa -lastenkonserteilla

Ensimmäiset esitykset Talvi-Vekarassa keskiviikkona 9.3. klo 10 ja lauantaina 12.3. klo 13.

Koronarajoitukset muuttavat kevätohjelmistoa
Varkauden Teatteri joutuu perumaan Adalmiinan helmi -esitykset koronarajoituksista johtuvista tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Edellinen koronakevät näytti, että koulut ja päiväkodit eivät uskalla lähteä teatteriin pandemian ollessa päällä. Teatteri ei kuitenkaan unohda lapsikatsojia ja esittää tilalla yhtä lauantain päivänäytöstä lukuun ottamatta Eläimellistä menoa -lastenkonsertin.

Eläimellistä menoa- lastenkonsertti feat. Adalmiinan vuohet ja yllätysesiintyjät
Luvassa on hyvää mieltä, musiikkia ja eläimellistä menoa teatterillisessa ympäristössä. Estradilla on koko taitava näyttelijäkaartimme vahvistettuna muutamalla musikaalisella kaverilla omasta henkilökunnastamme.
Kapellimestarina Sami Ruutiainen. Konsertissa kuullaan ja leikitään mm. kappaleet Leijonan metsästys, Itikan sitikka ja Viimeinen mammutti.
Orkesterissa soivat niin ukulelet ja tamburiinit kuin quirot ja marakassitkin. Lisäksi luvassa on Adalmiinan helmen roolihahmojen yllätysnumeroita.
Jussi, Marja, Myy, Sami, Markku, Kari, Jukkis, Isa, Pietari, Jani ja Ville-Veikko kutsuvat kaikki viettämään riemukasta Talvi-Vekara -päivää kanssaan.

Arvioitu kesto n. 1 tunti, ei väliaikaa. Liput á 5 €.

Näytökset:  ke 9.3. klo 10, la 12.3. klo 13, la 23.4. klo 13 ja la 7.5. klo 13

 

 

Lisätietoja: teatterinjohtaja Kari Suhonen, puh. 044 3648821 tai kari.suhonen@varkaudenteatteri.fi