fbpx

Johtaja tutuksi – Klubi–ilta keskiviikkona 7.12.2022 klo 19

Varkauden Teatterin Klubi-ilta keskiviikkona 7.12.2022 klo 19 vie kuulijat teatterinjohtaja Juha Vuorisen maailmaan.

Tässä rennossa illassa tuore teatterinjohtajamme tulee tutuksi, kun hän jakaa kanssanne hauskoja sattumuksia matkansa varrelta.  Laulamme tapahtumiin liittyviä musiikkipaloja ja Juha kertoilee kappaleisiin liittyviä tarinoita.
Musiikista vastaa kapellimestari Sami Ruutiainen. Musiikin keskiössä ovat yhteislaulut ja ohjelmistoon ovat valikoituneet mm. kappaleet Aidin pikkupoika ja Vanha mies.
Tule yksin tai yhdessä – luvassa on taatusti mieleenpainuva ja lämminhenkinen ilta.

Juha Vuorinen on valmistunut filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2008 pääaineena yleinen kirjallisuustiede ja teatterin ja draaman tutkimus. Hän työskenteli Mikkelin Teatterin vt. johtajana 2003-2005, Kemin Kaupunginteatterin johtajana 2008-2012, Rovaniemen Teatterin johtajana 2012-2015 ja Kokkolan Kaupunginteatterin johtajana 2015-2020. Varkauden Teatterin johtajana Vuorinen aloitti virallisesti 1.11.2022.

Teatteri-Baari palvelee yleisöä ennen Klubin alkua sekä väliajalla. Suosittelemme tekemään pöytävarauksen etukäteen Teatteri-Baarista, puh. 044 364 8831, päivystys ti-to klo 11-14.

Arvioitu kesto n. 2 tuntia, sisältäen 20 minuutin väliajan.
Liput 5 €.
Ovimyynti avautuu 1 tunti ennen Klubin alkua.

Lisätietoja:    teatterinjohtaja Juha Vuorinen, puh. 044 3648821, juha.vuorinen@varkaudenteatteri.fi

Varkauden Teatteri korvaa lauantain 19.11. klo 13 Villit vuodet –esityksen Rokkia ja rautalankaa 2.0 show’lla.

Varkauden Teatteri korvaa sairastapauksen vuoksi lauantain 19.11.2022 klo 13 Villit vuodet -esityksen Rokkia ja rautalankaa 2.0 –show’lla.

Varkauden Teatteri kehottaa katsojia pitämään jo lunastetut lippunsa tallessa. Liput voi siirtää muihin syksyn 2022 Villit vuodet –näytöksiin. Viimeinen esitys on 17.12.2022. Ajantasainen näytösaikataulu on päivitetty teatterin internet-sivulle.
Mikäli asiakas vaihtaa lippunsa Rokkia ja rautalankaa 2.0 -esitykseen, hyvittää teatteri lipunhinnan erotuksen asiakkaalle.
Asiakkaan halutessa rahansa takaisin pyydämme huomioimaan, että emme valitettavasti pysty palauttamaan Ticketmasterin palvelumaksuja.

Henkilöitä, jotka ovat ostaneet lippunsa ilman yhteystietojen jättämistä, pyydetään ottamaan yhteyttä lippumyymäläämme ensisijaisesti sähköpostitse myynti@varkaudenteatteri.fi tai puh. 044 364 8830.

Teatteri pahoittelee tapahtunutta.

Mikäli olet ostanut lippusi suoraan Ticketmasterin järjestelmästä ohessa heidän toimintaohjensa:

LIPPUJEN PALAUTUSOHJE:

Verkkokaupassa luottokorttia, PayPalia tai Klarnaa maksutapana käyttäneiden lipun ostajien ei tarvitse tehdä mitään.

  • Mikäli olet ostanut liput Ticketmasterin verkkokaupasta käyttäen luottokorttia, palautetaan lipun hinta ostossa käytetylle luottokortille automaattisesti.
  • Mikäli olet ostanut liput käyttäen PayPal-tiliäsi, hyvitetään lipun hinta PayPal-tilille automaattisesti.
  • Mikäli olet ostanut liput käyttäen Klarna-maksutapaa, hyvitetään lipun hinta Klarna-laskullesi automaattisesti. Mikäli sinulla on Klarna-laskustasi kysyttävää, voit olla yhteydessä Klarnaan 09-425 997 71 (ma-pe 8-18) tai info@klarna.fi

Mikäli liput on maksettu verkkopankin, Ticketmaster Suomen laskulla, Ticketmasterin lahjakortilla tai ostettu lippukaupasta pyydämme täyttämään alla olevan lomakkeen rahojen palautusta varten. Lomakkeelle tulee ilmoittaa tilinumero lippujen hinnan palautusta varten.

Palautuslomake suomeksi: https://1u.fi/8tlYV
Palautuslomake englanniksi: https://1u.fi/qEfVl

  • Palautus koskee aina koko tilausta ja kaikkia tilauksen lippuja.
  • Tilaisuuden peruuntuessa palautetaan vain lipun hinta, kaupan ehtojen mukaisesti. Palautus ei koske Ticketmasterin käsittely- tai toimitustapakuluja eikä tilausmaksua.
  • Lipun hinta palautetaan aina lipun alkuperäiselle ostajalle.

Mikäli sinulla on kysyttävää, löydät vastaukset useimmiten kysyttyihin kysymyksiin täältä:
https://help.ticketmaster.fi/hc/fi

Tapahtumajärjestäjä ja Ticketmaster Suomi pahoittelevat tästä aiheutuvaa vaivaa.

Lisätiedot
:

Teatterinjohtaja Juha Vuorinen,
puh. 044 364 8821, juha.vuorinen@varkaudenteatteri.fi