fbpx

Varkauden Teatteri ottaa esityksissään käyttöön koronapassin 1.1.2022

Varkauden Teatteri ottaa käyttöön koronapassin, jotta voimme palvella asiakkaita normaalisti ja ennen kaikkea turvallisesti. Teatteri edellyttää esityksissään voimassa olevaa koronapassia kaikilta 16-vuotta täyttäneiltä katsojiltaan 1.1.2022 alkaen.

Uusia toimintaohjeita asiakkaille
Teatteri ohjeistaa katsojia saapumaan paikalle riittävän ajoissa. Teatterin eteishenkilökunta tarkastaa kaikkien katsojien koronapassit ja henkilöllisyystodistukset välittömästi teatteriin sisään tultaessa. Tämä saattaa tarkoittaa normaalia pidempää jonotusta.
Koronapassi tulee ladata tai hankkia etukäteen jo ennen teatteriin tuloa.  Lisätietoja koronapassista ja latausohjeet: https://www.kanta.fi/koronapassi
Mikäli asiakkaalla ei ole voimassaolevaa koronapassia Varkauden Teatteri ei korvaa lippuja, mutta ne voi kuitenkin vaihtaa toiseen esitykseen.

Varkauden Teatterin lippumyymälässä voi asioida ilman koronapassia.

Terveysturvallisuudesta huolehtiminen
On edelleen tärkeää huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja riittävistä turvaväleistä. Suosittelemme vahvasti kasvosuojan käyttöä. Teatteriin voi tulla vain terveenä. Teatteriliput ja väliaikatarjoilut suositellaan ostamaan ennakkoon.

Lisätietoja: teatterinjohtaja Kari Suhonen, puh. 044 3648821, kari.suhonen@varkaudenteatteri.fi

Koronapassi vaaditaan Varkauden Teatteriin vuoden 1.1.2022 alusta

Varkauden Teatteri ottaa käyttöön koronapassin, jotta voimme palvella normaalisti ja ennen kaikkea turvallisesti.
Jatkamme siis esityskautta normaalisti esitysaikataulun mukaan, mutta 1.1.2022 alkaen kaikilta yli 16-vuotiailta katsojilta vaaditaan koronapassi.

Koronapassina toimii Omakannasta ladattava EU:n koronatodistus. Todistuksen saa, kun rokotukset on otettu, koronatauti sairastettu, tai kun tuoreen koronatestin tulos on negatiivinen.

Ohjeet koronapassin lataamiseen ja käyttöön:

  • Lataa koronapassi Omakannasta osoitteesta https://www.kanta.fi/koronapassi tai pyydä se terveyskeskuksestasi.
  • Tulosta koronapassi tai näytä se saapuessasi mobiililaitteelta.
  • Tarkastamme koronapassin ja henkilöllisyytesi saapuessasi teatterin aulaan. Henkilöllisyys tulee osoittaa kuvallisella henkilöllisyystodistuksella, esim. ajokortilla.
  • Jos et pysty hankkimaan koronapassia Omakannasta, ole yhteydessä terveydenhuoltoon ja pyydä sieltä tulostettu todistus.
  • Koronapassin lukijasovellus ei kerää tai tallenna kävijöiden terveystietoja tai muita todistusten tietoja.

Saavu paikalle ajoissa
Koronapassi tarkastetaan heti saavuttuasi sisälle teatteriin. Jotta jonotusaika jäisi mahdollisimman lyhyeksi, varaa koronapassi sekä henkilöllisyystodistus valmiiksi esille.
Huolehtikaamme jokainen:
Hyvästä käsihygieniasta ja riittävistä turvaväleistä.
Teatterissa on vahva maskisuositus.
Osta tai varaa liput ja väliaikatarjoilut ennakkoon.
Teatteriin voi tulla vain terveenä.

Varkauden Teatterin lippumyymälässä voi asioida ilman koronapassia.

Mikäli katsojalla on lippu, mutta ei voimassa olevaa koronapassia, niin liput on mahdollista siirtää myöhempään esitykseen. Siirto vaihto onnistuu helpoiten Varkauden Teatterin lippumyymälän kautta puhelimitse: 044 3648830 tai sähköpostilla myynti@varkaudenteatteri.fi

Lippukassan aukioloajat

Lippumyymälä teatteritalolla avoinna
vko 50
ma 13.12. suljettu
ti 14.12. klo 11-14 ja 15-17
ke 15.12. klo suljettu
to 16.12. klo 11-14 ja 15-17
pe 17.12. klo 11-14 ja 15-17
la 18.12. – su 19.12. suljettu

Vko 51
ma 20.12. suljettu
ti 21.12. klo 11-14 ja 15-19
ke 22.12. – 25.12. suljettu

Vko 52
ma 27.12. – ti 28.12. suljettu
ke 29.12. 11-14 ja 14-17
to 30.12. klo 11-14 ja 14-17
pe 31.12. klo 11-14 ja 15-19
la 1.1. suljettu

Puh. 044 3648830, WhatsApp 044 3648829 ja sähköpostilla myynti@varkaudenteatteri.fi.

Vinkki! Osta lippusi netistä ja säästä.

Lippumme ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa 24/7. Ostamalla lippusi netistä ja tulostamalla sen itse voit säästää jopa 1 €/lippu.

Varkauden Teatteri peruu perjantain 3.12. klo 19 ja lauantain 4.12. klo 13 Villit vuodet -musiikkinäytelmän esitykset.

Esitykset perutaan sairastapauksen vuoksi.

Varkauden Teatteri kehottaa katsojia pitämään jo lunastetut lippunsa tallessa. Liput voi käyttää korvaaviin esityksiin. Villit vuodet –musiikkinäytelmälle on laitettu runsaasti lisäesityksiä keväälle 2022. Ajantasainen näytösaikataulu on päivitetty teatterin internet-sivulle.
Mikäli asiakas haluaa rahansa takaisin, emme valitettavasti pysty palauttamaan Ticketmasterin palvelumaksuja.

Henkilöitä, jotka ovat ostaneet lippunsa ilman yhteystietojen jättämistä, pyydetään ottamaan yhteyttä lippumyymäläämme ensisijaisesti sähköpostitse myynti@varkaudenteatteri.fi tai puh. 044 364 8830.

Teatteri pahoittelee tapahtunutta.

Verkkokaupassa luottokorttia, PayPalia tai Klarnaa maksutapana käyttäneiden lipun ostajien ei tarvitse tehdä mitään.

  • Mikäli olet ostanut liput Ticketmasterin verkkokaupasta käyttäen luottokorttia, palautetaan lipun hinta ostossa käytetylle luottokortille automaattisesti.
  • Mikäli olet ostanut liput käyttäen PayPal-tiliäsi, hyvitetään lipun hinta PayPal-tilille automaattisesti.
  • Mikäli olet ostanut liput käyttäen Klarna-maksutapaa, hyvitetään lipun hinta Klarna-laskullesi automaattisesti. Mikäli sinulla on Klarna-laskustasi kysyttävää, voit olla yhteydessä Klarnaan 09-425 997 71 (ma-pe 8-18) tai info@klarna.fi

Mikäli liput on maksettu verkkopankin, Ticketmaster Suomen laskulla, Ticketmasterin lahjakortilla tai ostettu lippukaupasta pyydämme täyttämään alla olevan lomakkeen rahojen palautusta varten. Lomakkeelle tulee ilmoittaa tilinumero lippujen hinnan palautusta varten.

Palautuslomake suomeksi: https://1u.fi/8tlYV
Palautuslomake englanniksi: https://1u.fi/qEfVl

  • Palautus koskee aina koko tilausta ja kaikkia tilauksen lippuja.
  • Tilaisuuden peruuntuessa palautetaan vain lipun hinta, kaupan ehtojen mukaisesti. Palautus ei koske Ticketmasterin käsittely- tai toimitustapakuluja eikä tilausmaksua.
  • Lipun hinta palautetaan aina lipun alkuperäiselle ostajalle.

Mikäli sinulla on kysyttävää, löydät vastaukset useimmiten kysyttyihin kysymyksiin täältä:
https://help.ticketmaster.fi/hc/fi

Tapahtumajärjestäjä ja Ticketmaster Suomi pahoittelevat tästä aiheutuvaa vaivaa.

Lisätiedot
: Teatterinjohtaja Kari Suhonen, puh. 044 364 8821, kari.suhonen@varkaudenteatteri.fi