fbpx

Viisi faktaa Varkauden Teatterin näytäntövuodesta 2020-2021

Meidän esitystoiminta ei katkennut
Varkauden Teatteri kuului siihen harvaan ammattiteattereiden ryhmään, jotka pitivät näytöstoimintansa käynnissä. Me olimme sitoutuneita tuottamaan katsojille elämyksiä turvallisesti, vaikka nopeasti muuttuvien rajoitusten ristiaallokossa olisi ollut helpointa laittaa ovet kiinni. Päätös kannatti ja olemme saaneet siitä paljon kiitosta. Näin tuli todistettua, kuinka kulttuuri edistää ihmisten terveyttä, hyvinvointia ja oppimista myös poikkeusolosuhteissa. Toimintamme kannusti kaikenikäisiä ihmisiä kohti parempaa tulevaisuutta.

Terveysturvallisuus ja viranomaisten suositukset ovat ohjanneet näytäntökautta
Jouduimme muokkaamaan esityssuunnitelmaa, jopa näytöskohtaisesti, huomioiden katsojien ja henkilökunnan terveysturvallisuuden. Kaupungin tuki teatterille pysyi samana, mutta omat tulot romahtivat rajoitusten myötä. Valtion koronatuki piti teatterin talouden pinnalla yli näytäntövuoden. Katsojarajoitusten vuoksi esimerkiksi tammikuu-huhtikuu välisenä aikana salissamme oli vain 17 katsojapaikkaa. Lähes kaikki näytäntövuoden toteutuneet näytökset olivat loppuunmyytyjä.
Varkauden Teatteri onnistui toimimaan kaupungin veto- ja pitovoimatekijänä myös näissä poikkeuksellisissa oloissa.

Tenho -projekti
Tenho –projekti, joka on tarkoitettu ilman työ- tai opiskelupaikkaa oleville nuorille, jatkaa toimintaansa elokuun puolenvälin tienoilla Nuorten Talolla, osoitteessa Osmajoentie 28. Ohjaajina jatkavat Eeva Aitta ja Iiris Salmela. Kiinnostuneet voivat ottaa heihin jo nyt yhteyttä sähköpostilla tenho@varkaudenteatteri.fi.

Simpauttaja-Finnhits hurmasi kirjailija Heikki Turusenkin
Simpauttaja-Finnhits tuli ensi-iltaan 30.1.2021. Katsomorajoitusten vuoksi emme pystyneet palvelemaan kaikkia teatterinnälkäisiä kevään lisäesityksistä huolimatta. Simpauttaja-Finnhits palaa ohjelmistoon lokakuussa kymmenellä lisäesityksellä.

 Henkilökunnassa neljä uutta kuukausipalkkaista henkilöä
Elokuussa 2020 Varkauden Teatterissa aloittivat uusina kuukausipalkkaisina näyttelijöinä Isa Lindgren-Backman, Myy Lohi ja Pietari Pentikäinen. Näyttämötyöntekijänä aloitti Jussi Immonen. He kaikki jatkavat Varkauden Teatterissa myös tulevana näytäntökautena.

Lisätietoja: teatterinjohtaja Kari Suhonen, puh 044 364 8821 tai kari.suhonen@varkaudenteatteri.fi

Paikkoja vapautui näytöksiin

Itä-Suomen AVI on tehnyt päätöksen koronarajoitusten keventämisestä yleisötilaisuuksissa.

Voimassa olevia rajoituksia kevennetään 3.5.2021 alkaen, jonka mukaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien alueilla on kielletty yli 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa.

Varkauden Teatteri ei ole keskeyttänyt Covid19- pandemian vuoksi toimintaansa vaan toiminut vastuullisesti AVI:n antamia ohjeita noudattaen. Teatteri on voinut ottaa kevätkaudella katsomoon vain 17 katsojaa ja näytökset ovat siksi olleet loppuun myytyjä.

Katsomoihin 30 lisäpaikkaa
AVI:n päätöstä kuunnellen teatteri on lisännyt toukokuun Adalmiinan helmen, Simpauttaja-Finnhitsin ja Erämaan kutsun esityksiin 30 katsomopaikkaa. Varkauden Teatterin esityskauden päättää Simpauttaja-Finnhits lauantaina 22.5. klo 13.
Tämän jälkeen teatterilaiset keskittyvät syksyllä ensi-iltaan tulevan Villit Vuodet -musiikkinäytelmän harjoituksiin ja Vekara-Varkaus katukarnevaalin valmistamiseen.

Varkauden Teatteriin on turvallista tulla. Turvaväleistä pidetään huolta, tarjoamme kaikille katsojille kasvomaskit ja käsidesiä on tarjolla useissa pisteissä. Päällysvaatteet voi halutessaan ottaa mukaan teatterisaliin ja käsiohjelmat ovat ilmaiseksi ladattavissa internetsivuiltamme.

Lisätiedot:
teatterinjohtaja Kari Suhonen, p. 044 364 8821, kari.suhonen@varkaudenteatteri.fi