fbpx

Muutos lippukassan aukiolossa ke 12.2.

Varkauden Teatterin lippukassa on henkilökunnan taiteellisen seminaarin vuoksi avoinna keskiviikkona 12.2.20 vain klo 15-17.
Pahoitelemme muutoksesta aiheutuvaa vaivaa.

Tyttö ja varis ensi-iltaan 8.2.20 klo 18

Tyttö ja varis – elämänmakuinen tarina äidinrakkaudesta ja yksinäisyydestä

Näytelmä alkaa kohtauksella, jossa tyylikäs eläkkeellä oleva Armi-rouva haistaa tupakanhajua rappukäytävästä ja huutaa, että siellä ei saa polttaa. Pian pikku hiprakassa oleva Säde jo tunkeekin puoliväkisin hänen asuntoonsa sisälle.
Vaikka Armi ja Säde ovat henkilöinä toistensa ääripäitä, heidän välilleen syntyy erikoinen yhteys. Naiset sopivat, että vieras saa tulla pesemään rouvan ikkunat. Siitä kehittyy haparoiva, molemmille tärkeä yhteys. Naiset ovat äärimmäisen yksinäisiä. Säteelle paljastuu näytelmän edetessä Armin arkea varjostava salaisuus.
Lisää ihmisiä Säteen elämään tuo uusi työ puolipäiväisenä siivoojana. Työpari Jarde ei tosin alkuun paljoa puhu, vaikka rento ja ystävällinen onkin. 45-vuotispäiväänsä juhliva, velkautunut siivousfirman esimies Ipe on melkoinen persoona kaikessa pröystäilyn halussaan.
Leena Liimataisen näyttelemä Armi on tehnyt elämäntyönsä Valioasun päällikkönä. Leskeys ja pettymykset ovat muovanneet hänestä tiukan rajan vetäjän – jopa pelokkaan. Ja äidinrakkaus on ääretön.

Pitkä uran tehnyt Leena Liimatainen eläköityy Varkauden Teatterista Armin roolilla. Juhlanäytös on 21.3.20 klo 13.

Sirkku Peltolan tekstissä on taikaa
Näytelmän on käsikirjoittanut palkittu näytelmäkirjailija ja ohjaaja Sirkku Peltola. Hän on kirjoittanut lähemmäksi kolmekymmentä näytelmää, joita on käännetty useille kielille.
Kirjailija on palkittu mm. Lea-palkinnolla, Suomi-palkinnolla ja Olavi Veistäjä -palkinnolla.
Hän on julkaissut Tyttö ja varis -näytelmän vuonna 2016. Se kantaesitettiin Tampereen Teatterissa 6.10.2016.
Peltola on yksi suomalaisen nykynäytelmäkirjallisuuden parhaita tekstinikkareita. Hänen roolihenkilöiden repliikit ovat usein lyhyitä ja nasevia. Sanailu on luonnollisen helppoa ja lennokasta, sisältäen samalla syvyyttä, komiikkaa ja arjen viisautta.

”Tyttö ja varis näytelmä sisältää lukuisia teemoja, mm. : äidin rakkaus, yksinäisyys, syrjäytyneisyys, valhe, kohtaamattomuus ja putoaminen. Näistä teemoista löytyy ajateltavaa ja samaistumisen kohtaa lukuisille katsojille”, kertoo ohjaaja Riitta Pasanen ja jatkaa: ” Sirkku Peltolan teksti tuo esille teemoja arkea koskettavalla humoristisuudella, joka yhtä aikaa puhuttelee syvästi ja samalla hymyn karehtiessa kasvoilla. Näytelmä tuo esille elämän karut kohtaamiset ja kokemukset lempeyttä huokuvalla tavalla, joka antaa toivoa tulevaan ja selviytymiseen. ”

Ohjaus on Riitta Pasasen, musiikin sävellys Sami Ruutiaisen, lavastus ja tarpeiston valmistus Mirja Ryytyn ja puvustus Sari Kirjavaisen. Kampaukset ja maskit on suunnitellut Miia Immonen, äänet Jussi Heiskanen ja valot Marko Etelärinne.

ROOLEISSA
Armi, Valioasun entinen myymäläpäällikkö…………………………………… Leena Liimatainen
Säde, työelämästä syrjäytynyt nainen…………………………….……………… Mimmi Rantala
Ipe, siivousliikkeen työnjohtaja…………………………………………………….. Jukka-Pekka Löhönen
Jarde, parikymppinen siivoaja……………………………………………………….. Matti Kröger

Näytelmä saa keväällä 20 esitystä. Ensi-ilta on Varkauden Teatterissa 8.2.2020. Näytelmän arvioitu kesto on n. 2 h. sisältäen 20 minuutin väliajan.
Oikeuksia valvoo Agency North Oy.

Lisätietoja: ohjaaja Riitta Pasanen, puh. 050 3608832, r.pasanen@pp.inet.fi

Kuvat: Varkauden Teatteri/Sini Kero
Liput: 24-21 €. Myynti Varkauden Teatterin lippumyymälä, puh. 044 364 8830 osoitteessa
Laivalinnankatu 29, 78200 Varkaus. Liput ovat myynnissä myös Ticketmasterin kanavissa.

Tyttö ja varis ensi-iltaan 8.2.20 klo 18

Tyttö ja varis – elämänmakuinen tarina äidinrakkaudesta ja yksinäisyydestä

Näytelmä alkaa kohtauksella, jossa tyylikäs eläkkeellä oleva Armi-rouva haistaa tupakanhajua rappukäytävästä ja huutaa, että siellä ei saa polttaa. Pian pikku hiprakassa oleva Säde jo tunkeekin puoliväkisin hänen asuntoonsa sisälle.
Vaikka Armi ja Säde ovat henkilöinä toistensa ääripäitä, heidän välilleen syntyy erikoinen yhteys. Naiset sopivat, että vieras saa tulla pesemään rouvan ikkunat. Siitä kehittyy haparoiva, molemmille tärkeä yhteys. Naiset ovat äärimmäisen yksinäisiä. Säteelle paljastuu näytelmän edetessä Armin arkea varjostava salaisuus.
Lisää ihmisiä Säteen elämään tuo uusi työ puolipäiväisenä siivoojana. Työpari Jarde ei tosin alkuun paljoa puhu, vaikka rento ja ystävällinen onkin. 45-vuotispäiväänsä juhliva, velkautunut siivousfirman esimies Ipe on melkoinen persoona kaikessa pröystäilyn halussaan.
Leena Liimataisen näyttelemä Armi on tehnyt elämäntyönsä Valioasun päällikkönä. Leskeys ja pettymykset ovat muovanneet hänestä tiukan rajan vetäjän – jopa pelokkaan. Ja äidinrakkaus on ääretön.
Pitkä uran tehnyt Leena Liimatainen eläköityy Varkauden Teatterista Armin roolilla. Juhlanäytös on 21.3.20 klo 13.

Sirkku Peltolan tekstissä on taikaa
Näytelmän on käsikirjoittanut palkittu näytelmäkirjailija ja ohjaaja Sirkku Peltola. Hän on kirjoittanut lähemmäksi kolmekymmentä näytelmää, joita on käännetty useille kielille.
Kirjailija on palkittu mm. Lea-palkinnolla, Suomi-palkinnolla ja Olavi Veistäjä -palkinnolla.
Hän on julkaissut Tyttö ja varis -näytelmän vuonna 2016. Se kantaesitettiin Tampereen Teatterissa 6.10.2016.
Peltola on yksi suomalaisen nykynäytelmäkirjallisuuden parhaita tekstinikkareita. Hänen roolihenkilöiden repliikit ovat usein lyhyitä ja nasevia. Sanailu on luonnollisen helppoa ja lennokasta, sisältäen samalla syvyyttä, komiikkaa ja arjen viisautta.

”Tyttö ja varis näytelmä sisältää lukuisia teemoja, mm. : äidin rakkaus, yksinäisyys, syrjäytyneisyys, valhe, kohtaamattomuus ja putoaminen. Näistä teemoista löytyy ajateltavaa ja samaistumisen kohtaa lukuisille katsojille”, kertoo ohjaaja Riitta Pasanen ja jatkaa: ” Sirkku Peltolan teksti tuo esille teemoja arkea koskettavalla humoristisuudella, joka yhtä aikaa puhuttelee syvästi ja samalla hymyn karehtiessa kasvoilla. Näytelmä tuo esille elämän karut kohtaamiset ja kokemukset lempeyttä huokuvalla tavalla, joka antaa toivoa tulevaan ja selviytymiseen. ”

Ohjaus on Riitta Pasasen, musiikin sävellys Sami Ruutiaisen, lavastus ja tarpeiston valmistus Mirja Ryytyn ja puvustus Sari Kirjavaisen. Kampaukset ja maskit on suunnitellut Miia Immonen, äänet Jussi Heiskanen ja valot Marko Etelärinne.

ROOLEISSA
Armi, Valioasun entinen myymäläpäällikkö…………………………………… Leena Liimatainen
Säde, työelämästä syrjäytynyt nainen………………………….………………… Mimmi Rantala
Ipe, siivousliikkeen työnjohtaja…………………………………………………….. Jukka-Pekka Löhönen
Jarde, parikymppinen siivoaja……………………………………………………….. Matti Kröger

Näytelmä saa keväällä 20 esitystä. Ensi-ilta on Varkauden Teatterissa 8.2.2020. Näytelmän arvioitu kesto on n. 2 h, sisältäen 20 minuutin väliajan.
Oikeuksia valvoo Agency North Oy.

Kuvat: Varkauden Teatteri/Sini Kero
Liput: 24-21 €. Myynti Varkauden Teatterin lippumyymälä, puh. 044 364 8830 osoitteessa
Laivalinnankatu 29, 78200 Varkaus. Liput ovat myynnissä myös Ticketmasterin kanavissa.

Klubi ke 5.2. klo 19

Tänä iltana avaamme runsaudensarven. Myskyluodon Maija –musikaalissamme roolin tekevä Eino Happonen hauskuttaa yleisöä imitaatioillaan. Miehellä on takana komea 40-vuoden mittainen ura viihdyttäjänä.
Lisäksi tarjoilemme makupaloja Erkki Laidan teoksesta MINÄT talleroisia. Lukijoina näyttelijät Marja Sundgrén, Ville-Veikko Valtanen ja Markku Ryytty sekä teatterinjohtaja Kari Suhonen.
Emmekä unohda yhteislauluja. Tämän klubin laulujen aiheet löytyvät elämänmakuisista kotimaisista klassikkolaulelmista. Illan isäntänä teatterinjohtaja Kari Suhonen ja pianon takana kapellimestari Sami Ruutiainen..

Supersuosittujen Klubi-iltojen pitopaikka on Varkauden Teatterin aulalämpiö.
Teatteri-Baari palvelee yleisöä koko tapahtuman ajan.
Pöytävaraukset Teatteri-Baarista, puh. 044 364 8831, päivystys ti-to klo 11-14.

Arvioitu kesto 1,5-2 tuntia.

Liput 5 €.
Ovimyynti avautuu 1 tunti ennen Klubin alkua.

Lisätietoja: teatterinjohtaja Kari Suhonen, puh. 044 364 8821 tai kari.suhonen@varkaudenteatteri.fi

Klubi ke 5.2. klo 19

Tänä iltana avaamme runsaudensarven. Myskyluodon Maija –musikaalissamme roolin tekevä Eino Happonen hauskuttaa yleisöä imitaatioillaan. Miehellä on takana komea 40-vuoden mittainen ura viihdyttäjänä.
Lisäksi tarjoilemme makupaloja Erkki Laidan teoksesta MINÄT talleroisia. Lukijoina näyttelijät Marja Sundgrén, Ville-Veikko Valtanen ja Markku Ryytty sekä teatterinjohtaja Kari Suhonen.
Emmekä unohda yhteislauluja. Tämän klubin laulujen aiheet löytyvät elämänmakuisista kotimaisista klassikkolaulelmista. Illan isäntänä teatterinjohtaja Kari Suhonen ja pianon takana kapellimestari Sami Ruutiainen..

Supersuosittujen Klubi-iltojen pitopaikka on Varkauden Teatterin aulalämpiö.
Teatteri-Baari palvelee yleisöä koko tapahtuman ajan.
Pöytävaraukset Teatteri-Baarista, puh. 044 364 8831, päivystys ti-to klo 11-14.

Arvioitu kesto 1,5-2 tuntia.

Liput 5 €.
Ovimyynti avautuu 1 tunti ennen Klubin alkua.

Muutos lippukassan aukioloihin

Lippumyymälä sulkeutuu Annikka Kaistisen juhlanäytöksen vuoksi lauantaina 18.1 klo klo 13.
Olethan jo ostanut lippusi?

Annikka Kaistisen juhlanäytös la 18.1.20 klo 13

Näyttelijä Annikka Kaistinen juhlii eläkkeellesiirtymistään ja 36-vuotista uraansa Varkauden Teatterissa lauantaina 18.1.2020 klo 13 alkaen.

Juhlaesityksenä nähdään Anni Blomqvistin kirjoittama, Jussi Helmisen dramatisoima ja Matti Puurtisen säveltämä Myrskyluodon Maija. Musikaalin on ohjannut Ville Kiljunen.
Annikka Kaistinen (s. 1952) syntyi Helsingissä. Hän on kouluttautunut näyttelijäksi mm. Voionmaan opistolla, Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuksissa sekä Joutsenon opistolla.

Annikka näytteli kiinnityksellä näytteli Seinäjoen Teatterissa vv. 1983-1984. Varkauden Teatteriin Annikka kiinnitettiin näyttelijäksi vuonna 1984.
Hänen uransa on sisältänyt lukemattoman määrän rooleja, joista hän itse nostaa mm. Niskavuoren Nuori emäntä (ohj. Tuomo Salmela), Rakas rosvokopla (ohj. Kurt-Henrik Putkonen), Ystävyys oli elämäni (ohj. Timo Rissanen) sekä Parhaissakin perheissä (ohj. Riitta Pasanen).

Kaistinen on pitkäaikainen Varkauden Teatterin näyttelijöiden luottamusmies sekä Varkauden Teatterin Kannatusyhdistys ry:n hallituksen jäsen.
Hänelle on myönnetty Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen ansiomerkki punaisin ruusukkein, Suomen Näyttelijäliiton kultainen ansiomerkki sekä Varkauden Teatterikerhon kultainen ansiomerkki.

JUHLANÄYTÖKSEN OHJELMA
klo 13:00 Myrskyluodon Maija -musikaali
klo 15:45 Varkauden Teatterin onnittelut lavalla
klo 16:00 ruokailu Teatteri-Baarissa

Kun aika on sopiva kutsuu seremoniamestari Kaisa Mäntymaa kaikki ”Klubi-lavallemme”, jossa Anni ottaa vastaan onnittelut ja tervehdykset. Vapaaehtoiset ohjelmanumerot ovat Annille ilo!

Lippujen hinnat:
Myrskyluodon Maija -musikaali 37 €
Myrskyluodon Maija -musikaali ja illallinen 50 €
Illallinen ilman näytöstä 13 €

Varaukset: Teatterin lippukassa, puh. 044 3648830 | myynti@varkaudenteatteri.fi.